Anita Vaivade: Aineettoman kulttuuriperinnön suojeleminen – osallistumisoikeus ja kumppanuudet

anita.vaivade@lka.edu.lv
lka.edu.lv/en/research/unesco-chair

 

“Kulttuuriperintöön liittyvä osallistumisoikeus kattaa tunnistamisen, suojelun ja säilyttämisen lisäksi myös oikeuden olla mukana päättämässä tavoista, joilla kulttuuriperintöä tulkitaan ja esitetään.”

Kulttuurielämäänosallistuminen on määritelty yhdeksi ihmisoikeudeksi YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa, joka hyväksyttiin vuonna 1948. Julistuksessa todetaan, että “jokaisella on oikeus vapaasti osallistua yhteiskunnan sivistyselämään” (27. artikla, 1. osa). Viimeisen runsaan puolen vuosisadan aikana tämä oikeus on tunnustettu laajalti, mutta käytännön tasolla sitä on myös perustavanlaatuisesti rikottuKulttuuriperinnön alalla työ kulttuuristen oikeuksien turvaamiseksi on vielä kesken ja vaatii lisää pohdintaa ja asioiden eteenpäin viemistä.

Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta (2003) toi aineettoman kulttuuriperinnönkäsitteen kansainväliseen kulttuuriperintölainsäädäntöön ja sen myötä erilaisiin kansallisiin käytäntöihin ja lakeihin eri puolille maailmaa. Aineettoman kulttuuriperinnön käsitteen käyttöönotto merkitsi sitä, että tämä kulttuuriperinnön osa-alue sai tunnustetun aseman ja merkittävää huomiota kulttuuriperintöalan itsenäisenä osana. Tämä myötävaikutti kansainvälisesti painotusten, tai jopa ajatusmallien, muutokseen: kulttuuriperinnöllä oli aiemmin nähty olevan arvo, joka on ihmiskunnalle säilyttämisen arvoinen, mutta nyt se alettiin nähdä myös monimuotoisten kulttuuri-identiteettien lähteenä. Toisin sanoen kulttuuriperintöä alettiin pitää arvokkaana myös siksi, että sillä on erityinen merkitys yhteisöille, joilla on siihen jonkinlainen suhde. Tämän asteittaisen muutoksen voi havaita useissa kansainvälisissä kulttuuriperintöön liittyvissä oikeudellisissa välineissä – erityisesti niissä, jotka on otettu käyttöön viimeisten parin vuosikymmenen aikana.

Tässä artikkelissa käsitellään vain muutamaa esimerkkiä kansainvälisestä ja kansallisesta lainsäädännöstä. Aluksi tarkastellaan lyhyesti Unescon osallistumisperiaatteen maailmanlaajuista merkitystä aineettoman kulttuuriperinnön suojelulle. Seuraavaksi perehdytään sen merkitykseen Euroopassa ja tutkitaan esimerkkinä Latvian kansallista lainsäädäntöä. Lopuksi tutustutaan suitien yhteisöön, joka arvostaa kulttuuriperintöään, tekee päätöksiä sen suojelusta sekä solmii ja kehittää tarkoituksenmukaisia kumppanuuksia.

Osallistuminen kulttuuriperinnön suojeluun

Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemisesta (2003) määritteli osallistumisen yhdeksi keskeisistä periaatteista aineettoman kulttuuriperinnön suojelussa, mukaan lukien kulttuuriperinnön tunnistaminen ja määrittely sekä suojelutoimien kehittäminen. Yleissopimuksen mukaan “Jokaisen osapuolen tulee: [––] tunnistaa ja määritellä alueellaan esiintyvän aineettoman kulttuuriperinnön eri elementit yhteistyössä yhteisöjen, ryhmien ja asianmukaisten kansalaisjärjestöjen kanssa” (11. artikla). Sopimuksessa todetaan myös, että “[t]oiminnassaan aineettoman kulttuuriperinnön suojelemiseksi jokainen osapuoli pyrkii varmistamaan tällaista kulttuuriperintöä luovien, ylläpitävien ja välittävien yhteisöjen, ryhmien ja tarpeen vaatiessa myös yksilöiden mahdollisimman laajan osallistumisen ja osallistamaan heitä aktiivisesti aineettoman kulttuuriperinnön hallintaan” (15. artikla).

Aineettoman kulttuuriperinnön hallitustenvälinen suojelukomitea on myös vähitellen tarkentanut yhteisön osallistumiselle asetettavia vaatimuksia. Osallistumisperiaatetta on korostettu erityisesti aineettoman kulttuuriperinnön luetteloiden perustamisen yhteydessä. Komitean päätöksen mukaan luetteloiden valmistelutyöhön on otettava osallisiksi “yhteisöt, ryhmät ja asiaan kuuluvat kansalaisjärjestöt sekä tarvittaessa tutkimuslaitokset ja osaamiskeskukset” (päätös 10.COM 10, 2015). Toisin sanoen aineettoman kulttuuriperinnön olemassaolon ja arvon tunnistaminen ja tunnustaminen kuuluu ensisijaisesti asianosaisille yhteisöille, joista tulee siis oman kulttuuriperintönsä tärkeimpiä asiantuntijoita. Tutkijoiden ja erilaisten kulttuuriperintöalan organisaatioiden tarjoama ulkopuolinen asiantuntemus on tervetullutta, joskin vain täydentävän osaamisen muodossa siten, että päättävä rooli säilyy asianosaisilla yhteisöillä.

Kulttuuriperintöön liittyvät oikeudet

Kun tarkastellaan Eurooppaa ja yleisiä näkökulmia aineettoman kulttuuriperinnön suojeluun, erityisen huomionarvoinen on Euroopan neuvoston puiteyleissopimus kulttuuriperinnön yhteiskunnallisesta merkityksestä (2005, Faron sopimus). Sen mukaan Euroopan yhteinen kulttuuriperintö muodostuu “kaikista niistä eurooppalaisen kulttuuriperinnön muodoista, jotka muodostavat yhteisten muistojen, ymmärryksen, identiteetin, yhtenäisyyden ja luovuuden jaetun lähteen” (3. artikla). Tämä kattaa ehdottomasti kaikki kulttuuriperinnön muodot, myös aineettoman kulttuuriperinnön. Yleissopimuksessa korostetaan erityisesti kulttuuriperintöön liittyvän osallistumisen tärkeyttä, ja osapuolet sopivat “tunnustavansa, että kulttuuriperintöön liittyvät oikeudet sisältyvät olennaisesti ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen määrittelemään oikeuteen osallistua kulttuurielämään” (1. artikla). Yleissopimuksessa korostetaan myös “yhteistä vastuuta kulttuuriperinnöstä ja julkista osallistumista”, ja siinä on erillinen artikla “kulttuuriperinnön saavutettavuus ja demokraattinen osallistuminen” (12. artikla).

Faron sopimus on täysin Unescon vuoden 2003 yleissopimuksen hengen mukainen kannustaessaan “jokaista osallistumaankulttuuriperinnön tunnistamiseen, tutkimukseen, tulkintaan, suojeluun, säilyttämiseen ja esittelemiseen; julkiseen pohdintaan ja keskusteluun niistä mahdollisuuksista ja haasteista, joita kulttuuriperintö tarjoaa” (12. artikla).

Suitien kulttuurialueen kumppanuudet

Hyvä yhteisön osallistumista päätöksentekoon kulttuuriperinnön suojelun eri vaiheissa tukeva esimerkki on suitien yhteisö Länsi-Latviassa. Se yhdistää noin 2 000 ihmistä, jotka asuvat eri kunnissa Itämeren tuntumassa ja joilla on omat selkeät kulttuuriperinteensä, muun muassa värikkäiden kansallispukujen valmistus ja käyttö, paikallinen murre, borduna-ääntä hyödyntävä lauluperinne, perinteiset soittimet kuten säkkipilli ja kokles (kanteleen sukusoitin), perinteiset tanssit, hääperinteet, erilaiset käsityötaidot sekä paikalliset perinneruoat. Suiteilla on myös erityisiä vuosittaisia juhlia, jotka usein liittyvät suitien roomalaiskatolisuuteen, jota he itse pitävät yhtenä kulttuuri-identiteettinsä peruslähtökohdista.

Yhteisö valmisteli omasta aloitteestaan ehdotuksen Unescon kiireellistä suojelua vaativan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon, ennen kuin Latviassa oli edes luotu kansallisia käytäntöjä tai aineettoman kulttuuriperinnön luetteloita. “Suitien kulttuurialue” lisättiin Unescon luetteloon vuonna 2009, ja sillä on edelleen valtava merkitys esimerkkinä muille latvialaisille yhteisöille. Suitien kulttuurialueen suojelu oli yhteisölähtöinen aloite. Sen seurauksena kumppanuuksia kehitettiin vastaamaan yhteisön kehitystarpeisiin ja haasteisiin ennen kaikkea yhteisön jäsenten omien käsitysten ja näkemysten perusteella. Tämä on hyvä esimerkki yhteistyötavoista, joita yhteisöaloitteesta voi kehittyä, samoin kuin aineettoman kulttuuriperinnön suojeluun liittyvään päätöksentekoon osallistumisen mahdollisuuksista.

Suitien yhteisö toimii myös esimerkkinä yhteistyömuotojen kehittämisestä aineettoman kulttuuriperinnön suojeluun pyrkivien erilaisten kumppaneiden kesken. Esimerkiksi useat suitien kulttuurialueen suojelua ajavat kumppanit ovat yhdessä laatineet ja allekirjoittaneet kaksi muistiota. Kumppaneita olivat suitiyhteisöä edustava kansalaisjärjestö “Etninen kulttuurikeskus ‘Suiti'”, Latvian kulttuuriministeriö, Latvian kansallinen kulttuurikeskus ja kolme kuntaa –Alsunga, Kuldïga ja Ventspils – sekä Unescon Latvian kansallinen komissio. Muistioita täydentävät suitien kulttuurialueen suojelusuunnitelmat, jotka yhteisö on luonut kumppaniorganisaatioiden kanssa.

Nämä muistiot osoittavat ennen kaikkea kumppaneiden halua osallistua suitien kulttuurialueen suojelemiseksi ja kehittämiseksi visioituihin tehtäviin, joilla huolehditaan alueen yleisestä kestävyydestä. Muistioiden soveltaminen käytäntöön riippuu kuitenkin myös niistä konkreettisista toimista, joihin yhteisö itse sekä asianosaiset organisaatiot kansallisella ja kunnallisella tasolla ryhtyvät.

Muistioiden allekirjoittaminen kiinnittää huomion myös joihinkin puutteisiin yhteistyössä. Esimerkiksi koulutus- ja tiedeministeriö tai ympäristönsuojelun ja alueellisen kehittämisen ministeriö eivät kumpikaan allekirjoittaneet muistioita suitien kulttuurialueen suojelusta, mikä kertoo siitä, että koulutuksen ja alueellisen kehittämisen parissa toimivat päättäjät pitävät tiettyä etäisyyttä aineettoman kulttuuriperinnön suojelun kenttään. Näihin muistioihin ei myöskään liity suoraan mitään rahoituslähteitä. Silti niihin viitataan yhteistyön ja tulevien avustustoimien yhteydessä myös rahoitukseen liittyvissä kysymyksissä.

Osallistumisperiaate selvästi johtaa erilaisten kumppanuuksien solmimiseen.  Ne voivat olla tärkeitä myös kansainvälisellä tasolla, jolla aineettoman kulttuuriperinnön suojeluun tähtääviä kumppanuuksia voidaan kehittää eri yhteisöiden välillä. Esimerkiksi suitien kulttuurialueen suojelu sai tietoa ja kimmokkeen Länsi-Viron Kihnun kulttuurialueesta. Myöhemmin yhteistyö on laajentunut etelävirolaisen setukaisten yhteisön ja länsilatvialaisen liiviläisten yhteisön liityttyä siihen.

Tällaiset yhteisölähtöiset kumppanuudet tarjoavat innostavia tulevaisuudennäkymiä aineettoman kulttuuriperinnön suojelun kehittymiselle. Sen sijaan että yhteisöä kutsuttaisiin toimintaan, yhteisö itse kutsuu mukaan valtiollisia tai kunnallisia toimijoita, yksityisiä organisaatioita tai kansalaisjärjestöjä. Tällä tavoin osallistumisenkäsite saa perustavalla tavalla erilaisen sisällön ja perspektiivin.

Suitien yhteisön jäseniä vieraineen Alsungan Pyhän Mikaelin roomalaiskatolisen kirkon edessä 11.6.2017. Kirkossa on juuri järjestetty jumalanpalvelus ja Viidennen kansainvälisen perinnelaulufestivaalin päätöskonsertti.

Kulttuuriperintöön liittyvä osallistumisoikeus kattaa tunnistamisen, suojelun ja säilyttämisen lisäksi myös oikeuden olla mukana päättämässä tavoista, joilla kulttuuriperintöä tulkitaan ja esitetään. Koska kulttuuriperintö ja sen käyttö ihmisten historian ja nykyelämän esittämisessä voidaan nähdä erilaisista –toisinaan ristiriitaisistakin –näkökulmista, on tärkeää tunnustaa, että kulttuuriperinnön tulkinnan ja esittämisen tapojen tulee olla osallistavia, ja erilaisista näkemyksistä ja mielipiteistä tulee keskustella ja neuvotella.

Osallistuminen yhteisön oikeutena

Kansallisen lainsäädännön kehittämisestä aineettoman kulttuuriperinnön alalle on erilaisia skenaarioita. Joissakin maissa se tarkoittaa aineettoman kulttuuriperinnön integroimista olemassa oleviin kulttuuriperintöä koskeviin lakeihin (esimerkiksi Ranskassa), kun taas toisissa säädetään uusia lakeja erityisesti aineetonta kulttuuriperintöä varten (kuten Latviassa).  On myös maita, joissa on ollut joitakin aineettoman kulttuuriperinnön alaan liittyviä lakeja jo ennen Unescon vuoden 2003 yleissopimusta (esimerkiksi Liettua). Lisäksi tulee huomata, että aineeton kulttuuriperintö on vahvasti kytköksissä erilaisiin rinnakkaisiin päätöksenteon ja lainsäädännön osa-alueisiin (kuten vaikkapa koulutukseen, ympäristönsuojeluun, ihmisoikeuksiin ja kestävään kehitykseen), joilla on omat poliittiset ja normatiiviset välineensä. Osallistumisperiaate näkyy monissa kansallisissa aineettomaan kulttuuriperintöön liittyvissä laeissa, joista osa on kehitetty vastaamaan suoraan Unescon vuoden 2003 yleissopimukseen.

Vuonna 2016 Latviassa otettiin käyttöön laki aineettomasta kulttuuriperinnöstä. Sen tiivis sisältö koostuu vain 12 artiklasta, joissa todetaan muun muassa yhteisön oikeudet aineettoman kulttuuriperinnön suojelussa. Niihin lukeutuvat osallistuminen suunnitteluun sekä aineettoman kulttuuriperinnön luettelointiin ja aineettomaan kulttuuriperintöön liittyviin koulutusohjelmiin. Laissa vahvistetaan myös asianosaisen yhteisön oikeudet oman aineettoman kulttuuriperintökohteensa nimeen, sen oikeudet kohteeseen ja sen nimeen viittaamiseen kaupallisessa tai muussa käytössä sekä oikeus tietoon omasta kohteestaan. Viimeksi mainittu koskee esimerkiksi tapauksia, joissa yhteisöä tai sen yksittäisiä jäseniä ja heidän kulttuurisia tapojaan tutkitaan. Tällaisessa tapauksessa asianosailla yhteisöllä ja sen yksittäisillä jäsenillä olisi oikeus tutustua tutkimukseen liittyviin asiakirjoihin sekä tutkimuksen tuotoksiin.

Tietyn yhteisön tai sen yksittäisten jäsenten mahdollisuus tutustua omaa aineetonta kulttuuriperintöäänkäsittelevään historialliseen arkistomateriaaliin on myös yksi tämän oikeuden peruste. Laki toimii samalla myös muistutuksena siitä, että osallistumisoikeuden lisäksi yhteisöillä on oikeus olla osallistumatta sellaisten suojelutoimien täytäntöönpanoon, jotka on suunnitellut jokin muu taho, vaikka kyse olisi valtiollisista tai kunnallisista toimijoista. Yhteisöillä on siten viimeinen sana aineettoman kulttuuriperinnön suojelutoimien muotoilussa, ja sitä on kunnioitettava päätöksenteon ja toimeenpanon eri osa-alueilla. Näiden oikeuksien kunnioittaminen muilla politiikan aloilla kuin kulttuuripolitiikan alalla on yksi tämän lain toimeenpanon merkittävimmistä haasteista, ja se on haaste aineettoman kulttuuriperinnön suojelulle yleisestikin.

Voidaan kysyä, miksi Latviassa on tarvittu erillinen aineetonta kulttuuriperintöä koskeva laki. Kysymykseen on erilaisia vastauksia, jotka riippuvat eri osapuolten näkemyksistä ja etunäkökohdista. Laki nähtiin päteväksi lähtökohdaksi (valtion ja kuntien suorittamalle) politiikan toimeenpanolle sekä tukitoimien ja rahoituksen suunnittelulle. Lakia pidettiin myös tunnustuksena asianosaisten yhteisöiden aineettomalle kulttuuriperinnölleen antamalle merkitykselle. Lisäksi laki nähtiin lupauksena tuesta asianosaisille organisaatioille, mukaan lukien tutkimuskeskukset. Laki voidaan myös nähdä – ja toivottavasti se toimiikin – lähtökohtana yhteisöjen oikeuksien puolustamiselle, mukaan lukien oikeus osallistua kulttuurielämään, joka käsittää myös kulttuuriperintöön liittyvät oikeudet.

“Osallistumisoikeuden lisäksi yhteisöillä on oikeus olla osallistumatta.”

Lisää aiheesta

UNESCO Tourism. Development and promotion of small ethno-cultural regions as tourism destinations. Estonia–Latvia Programme, 2017. https://estlat.eu/en/estlat-results/unesco-tourism.html

Kihnu Cultural Space. UNESCO Intangible Cultural Heritage. www.unesco.org/ culture/ich/en/RL/kihnucultural-space-00042

Seto Leelo, Seto Polyphonic Singing Tradition. UNESCO Intangible Cultural Heritage. www.unesco.org/culture/ich/en/RL/seto-leelo-seto-polyphonicsinging-tradition-00173

Suiti Cultural Space. UNESCO Intangible Cultural Heritage. www.unesco.org/culture/ich/en/USL/suiticultural-space-00314

Vaivade, Anita. 2015. ”Suitu kopienas pieredze UNESCO. Saruna ar Grigoriju Rozentãlu un Mãru Rozentãli / The Suiti Community at UNESCO. A Conversation with Grigorijs Rozentãls and Mãra Rozentãle.”

Teoksessa: Nemateriãlã kultãras mantojuma saglabãšana: Latvijas pieredze /Safeguarding IntangibleCultural Heritage: LatvianExperiences, toimittanutAnita Vaivade, 132–51. Riika:Latvijas Nacionãlais kultãrascentrs. www.unesco.lv/files/unesco_web_a931d609.pdf

 

Suomennos Katja Tiilikka ja Ville Hyvönen, Viestintätoimisto Kielikuvitus Oy