Lianne ja Richard Brigham, Helen Graham: Uteliaisuus voi ruokkia demokratiaa

Lianne Brigham lianne@yorkpastandpresent.co.uk
Richard Brigham richard@yorkpastandpresent.co.uk
Helen Graham h.graham@leeds.ac.uk
http://www.yorkpastandpresent.co.uk
heritagedecisions.leeds.ac.uk

 

“Ylpeys kaupungista syntyy yhdessä toimimisesta.”

Lianne Brigham, Richard Brigham ja Helen Graham ovat työskennelleet yhdessä vuodesta 2014 lähtien tutkien erilaisia tapoja lisätä kansalaisten osallisuutta kulttuuriperintöön ja lähiympäristönsä parantamiseen (place-making) Yorkissa Britanniassa. Lianne ja Richard Brigham ovat ison York Past and Present 1 -Facebook-ryhmän perustajia ja ylläpitäjiä. York Past and Present rakentaa yhteisöä ylittäen jatkuvasti verkossa ja kasvotusten toimimisen välisen rajan ja, nimensä mukaisesti, hyödyntää aktiivisesti ihmisten suhdetta kaupungin menneisyyteen herättääkseen keskustelua Yorkin nykyhetkestä ja tulevaisuudesta. Helen Graham on kulttuuriperinnön tutkimuksen opettaja Leedsin yliopistossa ja on osallistunut aktivistina radikaalin vaihtoehtoisen Yorkin historian luomiseen sekä osallistuvan demokratian ja virallisen vapaan demokratian rakenteiden välistä vuorovaikutusta tutkiviin kokeiluihin. Alle kirjatut keskustelunpätkät kuvaavat heidän kokemuksiaan keskusteluista Suomessa Europa Nostran kongressin osallistujien kanssa sekä uudesta My Castle Gateway 2 kokeilusta, johon he osallistuvat yhteistyökumppaninsa Phil Bixbyn kanssa. My Castle Gateway on yhteistyössä Yorkin kaupunginvaltuuston kanssa toteutettava projekti, jonka tavoitteena on luoda pitkäjänteistä vuoropuhelua Castle Gatewayn kaupunginosassa asuvien, työskentelevien ja aikaa viettävien kaupunkilaisten kanssa ohjaamaan historiallisen kaupunginosan uudistamistyötä.

Miten York Past and Present -ryhmä syntyi?

Richard: York Past and Present syntyi turhautumisesta. Halusimme päästää valokuvaamaan paikkoja, jotka oli päätetty myydä, peruskorjata uuteen käyttöön tai purkaa, ja vaikka kuinka yritimme, lupien saaminen osoittautui mahdottomaksi. Uskoimme, ettemme olleet ainoita, jotka olisivat halunneet päästä kuvaamaan, joten perustimme Facebook-ryhmän yrittääksemme taivutella kaupunginvaltuustoa ja muita toimijoita sallimaan pääsyn kohteisiin. Olemme toteuttaneet jo useita projekteja.

Lianne: Yritimme vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin. Kun ensimmäistä kertaa mainitsimme ryhmässä kiinnostuksestamme toteuttaa tiettyjä projekteja, ihmisten reaktio oli: “Mitä hyötyä tästä on, ei meitä kuitenkaan kuunnella?” Tavoitteemme on kyseenalaistaa tuo ajatusmalli. Olemme sanoneet: “Älä jää kotisohvalle valittamaan, nouse ylös ja tee jotain.” Se toimii, mutta vaikeuksia on edelleen.

Helen: Ensi kertaa tavatessamme olin juuri aloittamassa Kuinka kulttuuriperintöä koskevia päätöksiä tulisi tehdä?3 tutkimusprojektiani ja yritin saada teitä mukaan projektiin!

 

York Past and Present -ryhmän jäsenet tutkivat kaupungin “slummien hävittämistä” ja julkisrahoitteisten vuokra-asuntojen rakentamista koskevia arkistoja 1900-luvun puolestavälistä. Valokuva: Helen Graham.

 

Lianne: Kun tapasimme ensimmäisen kerran, vaikka asia olikin meille tärkeä, ainakin itse pelkäsin meidän herättävän vain turhaa toivoa siitä, että voisimme todella saada jotain aikaan; että voisimme todella vaikuttaa kaupunginvaltuuston tai muiden vallanpitäjien toimiin. Rehellisesti sanoen olin tapaamisesta, en pettynyt, mutta hieman kyyninen kyllä. En uskonut, että se onnistuisi, että se toimisi. Jälkeenpäin ajatellen siitä on seurannut hyviä asioita. Meille ryhmänä se on avannut monia sellaisia tilaisuuksia, joita emme varmaankaan muuten olisi saaneet. Ja yhteistyömme on avannut monien silmät sille, että meistä ei pääse niin vain eroon; meillä on ääni ja saamme sen kuuluviin.

York, kulttuuriperintö ja gentrifikaatio

York tarjoaa tällä hetkellä erinomaisen ympäristön toiminnalle. Kaakkois-Englantia lukuun ottamatta se on Britannian kallein kaupunki asua, jos mittarina käytetään asumismenojen ja palkkatason välistä suhdetta.

Richard: Jos tarkastelemme Yorkia tällä hetkellä, meillä on kaksi suurta ongelmaa. Ensimmäinen on gentrifikaatio. Pinnan alle jääviä arvoja tarkastelemalla on helppo ymmärtää, miksi kohteita myydään. Tilalle tulee aina joko kalliita asuntoja tai uusi hotelli. On mukavaa, että kaupungissa on hienoja, näyttäviä rakennuksia – ne ovat kauniita katsella. Mutta ne ovat olemassa vain tiettyä varakasta ihmisryhmää varten. Elävätkö nämä ihmiset siellä päivästä toiseen? Käyttävätkö he kaupungin palveluita, asioivatko he paikallisissa liikkeissä? Huolenaiheena on, että enenevässä määrin rikkaat ostavat kiinteistöjä sijoituksiksi tai vuokrattaviksi loma-asunnoiksi. Olemme lähellä sitä pistettä, jossa he ajavat meidät pois omasta kaupungistamme.

Helen: Miten näette sen historiatietoisuuden ja yhteisöllisyyden, jota rakennatte York Past and Present ryhmän kautta, vastauksena gentrifikaatioon?

Lianne: Sanotaan, ettei yhteisöllisyyttä enää ole, etteivät ihmiset enää tunne naapureitaan. Mutta me yritämme rakentaa yhteisöä. Se on ollut alusta alkaen yksi Facebook-ryhmämme tavoitteista. Siksi järjestämme aamukahveja ja pikkujouluja.

Richard: Rakennamme yhteisöä myös yhteistyössä valtuuston, kulttuuriperintöjärjestöjen ja yrityksien kanssa ja pyrimme luomaan sellaista kaupunkia, jota kaikki toivovat. Tähän liittyen asuntopula on ilmeinen kompastuskivi Yorkissa. Tällä hetkellä tavoite on rakentaa uusia asuntoja opiskelijoille ja rikkaille, ei niille, jotka jo asuvat täällä.

Helen: Toinen puoli asiasta – jota olen itse ajanut vuodesta 2012 lähtien ryhmässä nimeltä York’s Alternative History (Yorkin vaihtoehtoinen historia) – on se, että Yorkin historiaan kuuluu muutakin kuin tunnetut historian merkkipaalut roomalaisineen ja viikinkeineen sekä keskiaikainen kaupungin keskusta. Meistä on aina tuntunut, että jos Yorkista kertoo vain yhden tyyppisiä tarinoita – ja jos keskittyy vain esteettisiin arvoihin – tulee helposti tuotteistaneeksi koko kaupungin, ja tuon tuotteistamisen mukana seuraavat kaikki gentrifikaatioon liittyvät varjopuolet. Jos kerrottavat tarinat maalaavat monipuolisemman kuvan, on vaikeampaa lokeroida kaupunki “miellyttäväksi, viehättäväksi, sivistyneeksi ja yläluokkaiseksi”, ja samalla myös tulevaisuuden mahdollisuudet näyttäytyvät monipuolisempina.

Richard: Teemme yhteistyötä York Chocolate Stories -suklaamuseon kanssa suulliseen perinteeseen perustuvien tarinoiden luomiseksi. Aloittaessaan museon pitäjät saivat paljon kriittisiä arvioita – ihmisten mielestä he keskittyivät liikaa suklaaseen ja kokonaisvaikutelma oli liian kaupallinen. Nyt he ovat keskittyneet enemmän Yorkiin, suklaaseen ja suklaata valmistaneisiin ihmisiin. He ovat keksineet asian, josta me olemme pitkään puhuneet. Vaikka roomalaiset ja viikingit ovat osa historiaamme, ihmiset ovat kiinnostuneempia tarinoista, jotka ovat lähempänä omaa aikaamme. Jos siis kertookin tarinan tunnetusta yorkilaisesta tehtaasta, kuten Terry’sin suklaatehtaasta, ja oma isoisäsi sattui olemaan töissä Terry’sillä, tarina on heti paljon kiinnostavampi. Se kiinnostaa isompaa joukkoa ihmisiä, koska se on osa heidän omaa historiaansa ja kytkeytyy heidän omaan aikaperspektiiviinsä.

Helen: Yorkin historian viimeisten kuuden vuosikymmenen – kaupungin työväenluokkaisen historian – saama lisähuomio myös helpottaa pitämään asumisen hintatasosta seuraavan karkean epäoikeudenmukaisuuden keskustelun keskiössä. Kysymys on keskeinen, koska monilla York Past and Present -ryhmän jäsenien lastenlapsista ei kenties enää tulevaisuudessa ole varaa asua kaupungissa, ellemme toimi päättäväisesti ongelman ratkaisemiseksi.

 

Yorkin vaihtoehtoinen historia

York’s Alternative History -ryhmän 4 perusti vuonna 2012 joukko ihmisiä, jotka olivat kiinnostuneita niistä kaupungin tarinoista, jotka jäivät tavanomaisen turisteille esiteltävän historiankirjoituksen ulkopuolelle. Tarinoista, jotka nostavat esille mielenosoitukset ja radikalismin. Yksi ryhmän keskeisistä ajatuksista on, että historiankirjoitus luo tulevaisuutta, ja näin ollen osallistavan ja demokraattisen tulevaisuuden luomiseksi myös historiankirjoitusta ja kulttuuriperinnön määrittelyä pitää lähestyä osallistavasti ja demokraattisesti. 5

 

Enemmän kuin vain kuulemista

 

My Castle Gateway -projektissa olemme käyttäneet tavanomaista kuulemismenettelyä kattavampia toimintatapoja. Olemme kysyneet ihmisiltä, mikä kaupunginosassa on heille tärkeää ja merkityksellistä ja mitä he haluaisivat voida alueella tehdä, jotta vastauksien perusteella voidaan laatia suunnitelmia alueen tulevaisuudesta. Valokuva: Helen Graham.

 

Yksi Liannea, Richardia ja Heleniä alusta alkaen yhdistänyt kysymys on ollut paikallishallinnon ja julkisten toimijoiden kuten museoiden käyttämän kuulemismenettelyn rajoittuneisuus. Suurimmat heidän havaitsemansa ongelmakohdat liittyvät siihen, että kuulemismenettelyä ei ole suunniteltu niin, että asukkailla olisi mahdollisuus osallistua keskusteluun monitahoisista kysymyksistä, ottaa huomioon muiden ihmisten tarpeita ja näkemyksiä, tai ottaa vastuuta lopputuloksesta. Tämän vuoksi kuulemismenettelyllä on monenlaisia kielteisiä vaikutuksia ja usein se vain lisää kyynisyyttä sekä päätöksentekijöiden että suuren yleisön puolella.

Yhteistyökumppaninsa Phil Bixbyn vuonna 2016 suunnitteleman My Future York 6 projektin vanavedessä Lianne, Richard ja Helen ovat käynnistämässä Yorkin kaupunginvaltuuston kanssa yhteistyöprojektia Minun Castle Gatewayni: Tulevaisuuden rakentaminen avoimen keskustelun avulla7 . Siinä pyritään tavanomaista kuulemismenettelyä syvempään vuorovaikutukseen, joka mahdollistaa kaikkien asiasta kiinnostuneiden osallistumisen jatkuvaan, pitkän tähtäimen vuoropuheluun, jonka kautta he kantavat jaettua vastuuta alueen tulevaisuudesta ja pääsevät tämän myötä myös vaikuttamaan siihen.

Richard: On pakko sanoa, että Yorkin toinen ongelma on aina ollut itse kaupunginvaltuusto. Se ei useinkaan kuuntele kansalaisten toiveita tai heidän näkemyksiään. Rikollista kulttuuriperinnön hävittämistä oli Pyhän Klaaran sisarten nunnaluostarin sulkeminen, joka tehtiin vähin äänin suljettujen ovien takana, eikä kukaan Civic Trust -järjestön tai kaupunginvaltuuston ulkopuolinen päässyt edes näkemään paikkaa, joka on nyt hävitetty iäksi.

Lianne: Kaupunginvaltuuston kanssa toimiminen on vaikeaa. He ovat antavinaan jotakin, mutta tekevät kuitenkin selän takana jotain ihan muuta; ovat tarjoavinaan porkkanaa, mutta tekevät selän takana muita juttuja. Olemme kasvaneet Facebook-ryhmästä toimijaksi, jonka kaikki tietävät. Valtuusto on ollut yhteistyöhaluinen pienien asioiden, kuten Mansion House -rakennukseen liittyvän Guildhall-kiltasalin dokumentoinnin, suhteen, mutta välillä tuntuu, että meille tarjotaan makupaloja vain, ettemme häiritsisi mitään muuta.

Helen: Ongelma on se, että valtuusto on niin massiivinen ja henkilökuntaa niin paljon, ettei mitään yhtenäistä “valtuustoa” oikeastaan edes ole. Pitää luoda suhteita moniin eri henkilöihin erilaisissa työryhmissä. Itse asiassa suurienkin organisaatioiden nimissä toimivilla henkilöillä on usein samantyyppisiä ongelmia saada yhteys oikeaan henkilöön, kuin mihin me olemme törmänneet.

Kuulemisen ongelmat

Phil Bixby Minun tulevaisuuden Yorkini -projektista: “Asukkaiden kuulemisella on Yorkissa – kuten useimmissa muissakin paikoissa – todella ikävä historia. Yleensä asiat menevät niin, että päätökset tehdään ensin suljettujen ovien takana ja tämän jälkeen tapahtuu kuuleminen. Pohjavire on se, että suunta on jo määritelty, ja tämä määrittely tapahtuu esimerkiksi sitä kautta, että asukkailta kysytään vain määrättyjä kysymyksiä. Siinä vaiheessa asukkaat voivat oikeastaan sanoa vain “no, sopiihan sekin” tai “en pidä tästä”. Ihmiset pitää ottaa mukaan oikeassa vaiheessa ja heiltä pitää kysyä oikeita kysymyksiä. Keskustelu pitää järjestää sellaisessa vaiheessa, jossa luovuus on vielä mahdollista. Suunnittelun – olipa kyse sitten rakennuksista tai kokonaisista kaupungeista – pitäisi olla mahdollista ja sen pitäisi olla hauskaa. Suunnittelun pitäisi olla todella nautinnollista. Luovan prosessin pitäisi saada kaikki mukana olijat hehkumaan hyvinvointia. Jos järjestät avoimen tapaamisen, josta kaikki lähtevät kotiin ärtyneinä, olet mokannut jossain kohtaa.” 8

Lianne: Totta. Yksi asia, jonka yhtäkkiä ymmärsimme osallistuttuamme York Civil Trustin tapahtumaan, jonka järjestäjänä olit, Helen, oli se, kuinka paljon paperisotaa, politiikkaa ja lakiasioita valtuusto joutuu toimiessaan ottamaan huomioon. Mikseivät he järjestä koulutustilaisuuksia, niin että ymmärtäisimme suunnittelua, lakia, politiikkaa ja sitä, miten valtuusto tekee päätöksensä?

Helen: Yhteistyömme alkaessa tulimme tietoiseksi yhdestä tasa-arvo-ongelmasta. Richard, sinä sanoit minulle: “Sinun sähköposteihisi vastataan, koska olet Yorkin yliopiston palveluksessa, mutta meille ei vastata.” Mutta nyt, koska York Past and Present -ryhmästä on tullut niin suuri – siinä on 17 000 jäsentä – teidätkin otetaan huomioon.
Lianne: Alussa me olimme “me” ja he olivat “ne”, kun taas nyt välillä tuntuu siltä, että olemme vähän kuin sillä toisella puolella, koska meidät huomioidaan. Meille sanotaan: “Helppohan teidän on.” Mutta jokainen pitäisi huomioida samalla tavalla kuin meidät on alettu huomioida.

Richard: Se on vähän kuin epävirallinen turvaluokitus: kun verkostoituu, kuulee asioista enemmän, mutta usein asiat kerrotaan luottamuksellisesti, eikä niitä voi kertoa eteenpäin.

 

York Past and Present on tehnyt yhteistyötä Yorkin pormestarin virka-asuntona toimivan Mansion Housen kanssa talon ympäristön ja sen historiallisen esinekokoelman dokumentoimiseksi. Kuvassa Mansion Housen tontilla sijaitseva rakennus, jota suunniteltiin purettavaksi. Valokuva: Richard Brigham.

 

Helen: Siinä, mitä he sanovat paikallisesti tapahtuvan sosiaalisen kanssakäymisen realiteeteista, on kyllä perää. Mutta me emme tyydy siihen, emmehän?

Richard: Emme. Tarvitaan kanavia, joiden kautta kaikki voivat paremmin osallistua kulttuuriperintötyöhön.

Lianne: Ihmisten pitää tuntea, että heillä on oikeus saada mielipiteensä kuuluviin. Meillä on perusteltu mielipide ja voimme auttaa, voimme saada asiat toimimaan paremmin. Ihmiset tietävät, mistä asioista seuraa ongelmia, mutta monesti valtuusto ei kuuntele heitä.

Helen: Minun Castle Gatewayni -projekti liittyy juuri tähän. Tarvitaan rakenteita ja prosesseja, jotka mahdollistavat “turvaluokitusta” syvemmän mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa alueen kehitykseen. Yhteistyökumppanimme Phil Bixbyn kanssa työskentelemme valtuuston kanssa kehittääksemme prosessia, joka mahdollistaa syvemmän osallistumisen. Prosessissa on kolme vaihetta. Ensimmäinen on paikallisen tiedon ja paikallisten ideoiden kerääminen ja todellinen hyödyntäminen, ja sen saavuttamiseksi käytössämme on monia eri menetelmiä ja tapahtumia, joiden avulla voimme esittää ihmisille kysymykset “mikä tällä alueella on merkityksellistä?” ja “mitä haluaisit tehdä tällä alueella?”. Toisessa vaiheessa pyrimme aktiivisesti ratkaisemaan esiin tulleet jännitteet ja erimielisyydet. Haluamme pitää yhteisöllisen osallistumisen mukana läpi koko prosessin ja tuoda sen mukaan myös viralliseen päätöksentekoprosessiin. Kolmannessa vaiheessa, suunnitteluideoiden muotoutuessa, emme halua lopputuloksen olevan valtuustovetoinen alueuudistus, vaan sen sijaan meidän kaikkien pitää jatkuvasti osallistua prosessiin ja tehdä paikasta sitä, mitä se on ja mitä siitä voi tulla. Mutta kun aloimme puhua Minun Castle Gatewayni projektista, sinä taisit olla aika kyyninen, Richard.

Richard: Jos kyse olisi ollut kenestä tahansa muusta, olisin vain seissyt ja mumissut epäluuloisesti… mutta olen työskennellyt kanssasi aiemminkin ja tiesin minkälainen olet, joten suhtaudun asiaan aika avoimin mielin. Mutta jos kyse olisi ollut kenestä tahansa muusta, olisin ollut aika kyyninen. Tämä projekti on positiivinen merkki siitä, että valtuusto ymmärtää että sen pitää mukautua ja muuttua, minkä suhteen se on ollut haluton. Valtuustolla on ollut taipumus yrittää ratkaista ongelmat rahalla miettimättä muita mahdollisuuksia.

Helen: Näillä mahdollisuuksilla tarkoitat ilmeisesti yhteisöiden suurempaa roolia?

Richard: Kyllä, he voisivat hyödyntää enemmän yhteisöpohjaisia ratkaisumalleja. Valtuusto on tehokas, kun se haluaa jotain, mutta sen toiminta on nyt yksisuuntaista.

Helen: Toivon todella, että muutosta tapahtuu tuossa asiassa – ja meilläkin on vastuumme toimia rakentavasti ja kokeilla erilaisia lähestymistapoja, kuten My Castle Gateway, pitääksemme huolen siitä, että niin käy.

 

Johtopäätökset: Kulttuuriperintö ja demokraattisen osallistumisen puutteiden paikkaaminen

Helen: Kun puhutaan kahdesta mainitsemastanne ongelmasta – gentrifikaatiosta ja asukkaiden kuulemisen ongelmista – millaisena näette kulttuuriperinnön ja historiankirjoituksen roolin?

Lianne: Ne tuovat ihmisiä yhteen; moni on löytänyt vanhoja ystäviä uudelleen tai saanut uusia ystäviä. Ne avaavat ihmisille mahdollisuuksia puhua kaupungista nyt ja siitä, millainen sen pitäisi olla tulevaisuudessa. Kun kerroimme ryhmälle yhteistyöstä Mansion Housen kanssa, se sai aikaan todellista kuhinaa. Se oli kuin kipinä, tunne siitä, että jos voimme tehdä tämän, voimme tehdä myös suurempia ja parempia juttuja. Kaikilta alkoi tulla ideoita.

Richard: Kun yhteisö toimii yhdessä ja tekee jotain kaupungin hyväksi, kaikki osalliset ovat ylpeitä ja tuntevat, että koska olemme tehneet tämän kerran, voimme tehdä sen uudestaankin.

Lianne: Ylpeys omasta kaupungista syntyy yhdessä tekemisestä. Ylpeyttä ei ole, elleivät kaupunginvaltuusto ja muut organisaatiot kohtaa ihmisiä ja toimi avoimesti yhteistyössä heidän kanssaan.

Helen: Richard, kun puhuit Pyhän Klaaran luostarista, kuulosti melkein siltä kuin olisit ajatellut sitä hukattuna mahdollisuutena käyttää rakennukselle tehtyjä muutoksia keskustelunavauksena kaupungin tilasta. Uskon, että nämä lähestymistavat pitää sisällyttää My Castle Gateway -projektiin. Meidän pitää kehittää uusia tapoja hyödyntää sitä valtavaa tiedon määrää ja uteliaisuutta, joka asukkailla on kotikaupunkinsa suhteen.

Lianne: Ihmiset ovat tosiaan uteliaita. Yksi esimerkki ovat opastetut kierrokset Guildhallissa, kaupungin kiltojen historiallisessa tapaamispaikassa, joka toimii nykyään valtuustosalina. Ihmiset olivat ällistyneitä astuessaan salin ovista. Reaktiot johtuivat siitä, että he näkivät jotakin, mitä eivät tavallisesti pääse näkemään. Tiedonhalu on inhimillistä; sen suhteen olemme kaikki kuin lapsia. Kun asuu kaupungissa, ei voi jättäytyä syrjään, sitä haluaa tietää, mitä on meneillään ja osallistua siihen.

Richard: Ihmiset eivät olleet päässeet käymään Guildhallissa, ja he halusivat nähdä sen. Heissä herätti uteliaisuutta uusiin paikkoihin pääseminen ja väittelyn ja keskustelun mahdollisuus. Uteliaisuus pistää pökköä pesään – on hienoa, miten se ruokkii ideoita ja ajatuksia.

Helen: Ja voimme hyödyntää tuota uteliaisuuden luomaa ja osallisuuden, muistojen ja valokuvien jakamisen, väittelyiden ja luovien keskusteluiden ruokkimaa energiaa, kun rakennamme tulevaisuutta.

Richard: Tätä uteliaisuutta ei pitäisi torjua. Koko kaupungin pitäisi ottaa se avosylin vastaan. Haluan järkyttää ihmisiä ja yllättää heidät. Yorkissa on enemmän kätkettyä historiaa lukittuna ihmisten laatikoihin ja kaappeihin, piilotettuna sänkyjen alle ja varastoituna heidän ajatuksiinsa kuin missään museossa!

 

Lisää aiheesta

York Past and Present
York’s Alternative History
Liity York Past and Present -Facebook-ryhmään
Tutustu projekteihin: My Future York, My Castle Gateway
Lisätietoa alkusysäyksenä toimineesta tutkimusprojektista: How should heritage decisions be made?
Phil Bixby (2015) ‘The real crisis York faces is a crisis of decision-making’
Phil Bixby (2016) ‘Day in My Life: Building a city-wide brief’
Helen Graham (2013) ‘A cosy duvet city – why York needs alternative histories’, The Guardian

Viitteet:

1″York ennen ja nyt”.
2″Minun Castle Gatewayni”
3 “How should heritage decisions be made?”
4 “Yorkin vaihtoehtoinen historia”
5 Graham 2013
6 “Minun tulevaisuuden Yorkini”.
7 My Castle Gateway: Shaping the future through open conversations.
8 Bixby 2015

Suomennos Katja Tiilikka ja Ville Hyvönen, Viestintätoimisto Kielikuvitus Oy