Peter Collins: Kansalaisten osallistuminen alueidenkäytön suunnitteluun Englannissa

Yli 90 vuoden ajan kansalaisten osallistumista suunnittelupäätöksiin pidettiin Englannissa “itsestäänselvyytenä”, jopa niin itsestään selvänä, että sen ajateltiin olevan oikeus kauan ennen kuin ihmisoikeuksista tuli yleisesti käytetty termi, niiden juridisesta merkityksestä puhumattakaan. Tämän oikeuden lähtölaukauksena voidaan nähdä Campaign to Protect Rural England ‑järjestön (CPRE, “kampanja Englannin maaseudun suojelemiseksi”) perustaminen, ja tämän kansalaisjärjestön nimestä tulikin englantilaisen maaseudun suojelun synonyymi, jota kunnioitetaan koko maassa. CPRE toimii välittäjänä valtion suuntaan kaikissa suunnitteluun liittyvissä asioissa, mukaan lukien niin kansallisten, alueellisten kuin paikallistenkin suunnittelumääräysten laatiminen, ja se on järjestö, jolta kansalaiset pyytävät neuvoa suunnittelua koskevissa kysymyksissä ja apua huonojen esitysten vastustamiseen. Kuten Europa Nostrakin on tunnustanut, englantilainen suunnittelukäytäntö on ollut koko Euroopan ihailun kohde, ja sen säilymisestä tulee huolehtia tarkoin.

Yhteys menneeseen katkeaa

Britannian hallitus kuitenkin tuhosi yhdellä iskulla koko ihaillun säädösjärjestelmän. Syy tähän oli selvä. Britannian valtionvarainministeri näki rakennustoiminnan voimakkaan vilkastumisen keinona pelastaa maan talous taantumasta vuoden 2008 laskusuhdanteen jälkimainingeissa, mutta olemassa olevien suunnittelusäädösten maaseudulle tarjoama suoja muodosti esteen näille suunnitelmille. Hallitus, jonka näkemyksen mukaan vanha järjestelmä ei enää ollut sovitettavissa yhteen nykyaikaisen talouselämän kanssa, kumosi vanhat säädökset ja sääti minimaalisen kuulemiskierroksen jälkeen tiiviin National Planning Policy Frameworkin (NPPF, “valtakunnallinen alueidenkäytön suunnittelun politiikkakehys”). Paikallisviranomaisten piti laatia uudet, tämän (melko tyhjän) kehyksen mukaiset paikallissuunnitelmat, mutta suunnitelmien vahvistamiseksi vaadittava pakollinen kuulemisprosessi on monissa kunnissa edelleen kesken. Tämän seurauksena rakentajilla on tällä välin ollut vapaat kädet toteuttaa rakentamattomilla viheralueilla suurisuuntaisia ja alueille sopimattomia rakennusprojekteja suunnittelutarkastajien suuremmin häiritsemättä, etenkin mikäli kyseessä on ollut kirjaimellisesti tulkittujen valtiollisten asuntotuotantotavoitteiden saavuttaminen. Hallitus vielä huomattavasti pahensi asiaa luomalla täysin epädemokraattisesti ja lähes kokonaan ilman kansalaisten kuulemista seudulliset yritysyhteistyöverkostot (Local Enterprise Parnership, LEP), joiden tehtäväksi annettiin strategisten taloussuunnitelmien (Strategic Economic Plan) laatiminen. Tämä mahdollisti esitetyn asuntotuotannon kasvattamisen monin paikoin noin 50 prosentilla epärealistisiin kasvutavoitteisiin perustuvien taloudellisten pyrkimyksien saavuttamiseksi. Ei ole lainkaan yllättävää, ettei näitä tavoitteita ole Brexit-äänestyksen jälkeen laskettu!

Vaikka NPPF:n vaatimuksiin kuuluu asuntotuotannon rinnalla asianmukaisen infrastruktuurin – teiden, koulujen, sairaaloiden – rakentaminen, käytännössä tämä puoli laahaa perässä, eikä valtuustoilla ole näinä taloudellisesti vaikeina aikoina varaa palkata rakentamisen riittävän valvonnan vaatimaa henkilöstöä. Asiaa pahentaa se, ettei hallitus ole onnistunut ulottamaan taloudellisia suunnitelmiaan koko maahan: polttavin tarve niille olisi taloudellisissa vaikeuksissa olevassa Pohjois-Englannissa, mutta eniten niitä on annettu toteuttaa kaakossa, jossa kysyntä on suurinta ja rakennuttajat halukkaimpia rakentamaan. Koska vakiintuneista sosiaalisen asuntotuotannon tavoitteista luopuminen on vähentänyt asunnontuotantoa, “kohtuuhintaisista asunnoista” on ollut pulaa, mikä on esimerkiksi pakottanut pitkäaikaisten asukkaiden lapsia muuttamaan muualle.

Muka-vaikuttavaa osallistumista

Pääministeri David Cameronin “suuren yhteiskunnan” ajatus ja vuoden 2011 paikallishallintolaki (“Localism Bill“) eivät ole suunnittelun saralla onnistuneet tarjoamaan kansalaisille luvattuja osallistumisen mahdollisuuksia. Kaupungit ja kylät voivat kyllä laatia “kaupunginosasuunnitelmia” (“Neighbourhood Plans“), mutta ainoa, mitä niiden kautta näkyy saavutettavan, on mahdollisuus sanoa, minne rakentamista halutaan. Rakennuttamisen menetelmien määrittelemiseen liittyvä iskulause on “Objectively Assessed Need” (“objektiivisesti arvioitu tarve”). Kuitenkaan yhteisöllisiä tai yksilöllisiä tarpeita ei arvioida, ja keinot, joilla menetelmää käytetään, ovat kaikkea muuta kuin objektiivisia.

Ja nyt valtakunnallinen infrastruktuurivaliokunta (National Infrastructure Commission) ajaa hallituksen taloudellisia pyrkimyksiä suljettujen ovien takana. Sen viimeisimpään suositukseen liittyisi moottoritien rakentaminen Oxfordista Cambridgeen. Esitetyillä perusteilla on tuskin paljoakaan tekemistä sen tosiasian kanssa, että se voisi merkitä miljoonan – kyllä, miljoonan – asunnon rakentamista. Mikäli se, mikä nyt näyttää olevan toivottu kehityssuunta, toteutuu, Oxfordshiren kreivikunnassa voisi tulevaisuudessa olla kaksi kertaa niin paljon asukkaita kuin Oxfordin kaupungissa, ja monet heistä asuisivat sillä viheralueiden vyöhykkeellä, joka on tähän asti suojellut tuota ikivanhaa kaupunkia. Tämä kehitys riistäisi kaupunkilaisilta heidän terveellisen asuinympäristönsä – eikä siltikään loisi asuntoja tai työpaikkoja Pohjois-Englantiin, missä niitä niin kipeästi kaivataan. Se siis paikallisten ihmisten tarpeista tai toiveista välittämisestä, oikeuksista nyt puhumattakaan.

Mielenosoitus torilla pienessä Wantagen kaupungissa Oxfordshiressa. Valokuva: Helena Whall, CPRE

Toivoa on yhä

Voin kuitenkin kertoa yhdestä onnistumisestakin Oxfordshiressa. Vale of White Horse on erityisen viehättävä asuinpaikka, joka on nyt uuden järjestelmän asettamien haasteiden edessä. Sen “ongelma” on se, että se koostuu maisemallisesti kokonaan Oxfordin kaupunkia ympäröivästä vihervyöhykkeestä, North Wessex Downsin metsistä ja tulvatasangosta muodostuvasta alueesta, joka on määritelty suojelun arvoiseksi “poikkeuksellisen luonnonkauniina alueena” (Area of Outstanding Natural Beauty, AONB). Hiljattain tehdyssä julkisessa arvioinnissa (Examination in Public, EiP) CPRE:n oxforshirelainen tiimi sai vastaansa joukon rakennuttajia ja valtuutettuja, jotka olivat päättäneet ajaa läpi paikallissuunnitelman, johon kuului 20 000 asunnon rakentaminen seuraavien 15 vuoden aikana. Riippumattomassa arviossaan suunnittelutarkastaja asettui CPRE:n puolelle todeten, että yhtään AONB-alueelle suunnitelluista 1 400 asunnosta ei pitäisi rakentaa, ja piirikunnan suunnitelmaan sisältyvistä vihervyöhykkeelle suunnitelluista 24 suuresta “strategisesta” rakennuskohteesta 20 tulisi myös jättää rakentamatta. Kyseessä oli merkittävä voitto yhteisölle ja samalla ennakkotapaus uudesta järjestelmästä.

Yleisön kamppailu ei-toivotun muutoksen vastustamiseksi on siis käynnissä. Paikalliseen ja valtakunnalliseen hallintoon kohdistetaan yhteiskunnallista ja poliittista painetta tavoitteena pakottaa viranomaiset kuuntelemaan. Äärimmäisissä tapauksissa vaaditaan avointa selvitystä, mikä on ainutlaatuisen brittiläinen tapa viivyttää ei-toivottuja toimia – ja toivottavasti lopulta estää ne – julkisuuden valokeilassa tapahtuvan juridisen argumentoinnin avulla. Kaikki hallinnon tasot vastustavat sitä aina siihen asti, kun poliittinen paine käy liian suureksi vaatimuksien ohittamiselle. Ja niin tapahtumat jatkavat luonnollista kiertoaan ja toivoa on yhtä kauan kuin elämääkin…

Näkymä North Wessex Downs Area of Outstanding Natural Beauty -suojelualueelta. Valokuva: Jane Tomlinson, CPRE

Suomennos Katja Tiilikka ja Ville Hyvönen, Viestintätoimisto Kielikuvitus Oy